|
|
Sukujen tiedot puumuodossa ja perhetaulukoinaOlen näille sivuille liittänyt ensi sijassa sukupuut, jossa on esiteltynä sukutaustaa suvuista:
Myös eräitä muita sukuja on liitetty mukaan. Ne ovat kytköksissä tämän sivuston e.m. perussukuihin. Linkit kaikkien näiden sukujen sukupuihin on sijoitettu tämän sivuston alkusivulle. Henkilötietolain hengessä ei syntymä- tai vihkiaikaa ole sivuilla ilmoitettu, jos henkilö on syntynyt 100 viime vuoden aikana ja hän on elossa tai hänen kuolemastaan ei minulla ole ollut tietoa. Sovelsin webbisivujen sukupuun tuottamisessa syksystä 1996 lähtien Ged2Html- ja Gen Designer -nimisiä ohjelmia, mutta syksystä 2000 lähtien sivut on laadittu GedHTree -ohjelmalla. Sivujen kieli on englanti. Sivuilla esitellään tarkoituksenmukaisessa laajuudessa henkilöt, heidän perheensä ja mahdollisia lisätietoja (N = Notes). Tietoja on koottu useasta eri lähteestä. Omien tutkimusteni lähdeaineistoja ei ole kaikkialla eritelty, mutta muiden tutkijoiden tietoihin pohjautuviin kirjauksiin on liitetty lähdetieto (S = Source). Tärkeimpinä lähteinä omissa tutkimuksissani ovat olleet seurakuntien rekisterit. Niitä ovat rippikirjat ja ns. historiakirjat (syntyneiden, vihittyjen ja kuolleiden luettelot).
Sivujen käyttöSukutaustaa on piirretty näkyviin graafisesti neljän polven syvyydeltä. Henkilön nimiä klikkaamalla voidaan hypertekstin käytäntöä noudattaen siirtyä a.o. henkilöiden esittelyyn heidän perhesivulleen ja taas sukupuun nuolia klikkaamalla ajallisesti taakse- tai eteenpäin. Sukupuusivujen yläreunaan on tulostettu kolmeen aikaryhmään jaettuna sivulla esiintyvään ajanjaksoon liittyviä yleisiä historiatapahtumia. Nuorempiin sukupolviin siirrytään sukupolvi kerrallaan, vanhempiin useamman sukupolven hyppäyksinä. Perhesivuilta pääsee sukupuuhun klikkaamalla henkilön nimen yhteyteen sijoitettua puun kuvaa. Samasta paikasta pääsee erillisiin muistiinpanoihin eli lisätietoihin (N-kirjain linkkinä) ja myös mahdollisiin lähdeviittauksiin (S-kirjain). Sukupuun webbisivustoon liittyy hakemistoja (Index) ja sivujen sisältämän aineiston tilastoja (Statistics, Stats) sekä suvun jäsenten jakautumakartat osasta aineistoa. Aineistojen laajuus on ilmoitettu kunkin sivuston Index -sivulla.
SukupuusivutTärkeimpiä sivuston muutoksia:
|
|
Sivusto on perustettu 1996, sitä on päivitetty viimeksi 2007-07-02
|